Jarrusatuloiden kanssa kävi niin, että turha työ meni hukkaan. Männät olivat niin surkeassa kunnossa, että totesin pääseväni helpommalla kun hankin kokonaan uudet satulat. Neljä uutta mäntää ja tiivistesarjat olivat lisäksi sen verran arvokkaat,ettei jääty kauaksi kokonaan uusien satuloiden hinnasta. Vanhojen mäntien ulkoreunat murenivat lähes sormivoimin, joten niitä ei uskalla enää alle laittaa.
Helmojen korjauspalat saapuivat jo viikko sitten ja ne odottelevat hyllyssä kun päätin muuttaa hieman suunnitelmia. Ensin jarrut kuntoon, että auto saadaan pyörien päälle ja sen jälkeen rälläköinnit ja hitsailut suoritetaan ulkona. Helpompi tehdä näin päin kuin tyhjätä talli muista kipinöille aroista projekteista.
Osatoimituksia odotellessa olen purkanut hissukseen sisustaa ja tehnyt suunnitelmia. Jonkun puusepän väsäämä takapenkki sai lähteä, samoin kajarit takaa. Myös oviin viritellyt etukajarit saavat lähteä. Toistaiseksi mennään motolla "Jokainen radioton päivä on lahja".
Tuon puisen penkkivirityksen tilalle tulee rock'n roll vuodesohvapenkki. Metallirungolla ja pehmusteet siihen päälle. Takaosan/lattian pellit olivat positiivinen yllätys, näyttäisi riittävän pelkkä putsaus ja maalia päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti