Tänään tuli vihdoinkin poutapäivä ja pääsin kippaamaan pallukan pihalle. Päivän agendana oli etummaisen poikkipalkin vaihto uuteen. Vanha palkki oli läpensä mätä ja sitä oli paikkailtu U-profiililla.
Rälläköin mädät pois ja toiseltapuolen runkopalkistakin löytyi pieni paikattava kohta. Hieman vastoinkäymisiäkin oli, rälläkkä poiki kesken kaiken, johto napsahti poikki ja tallin sulakkeet paukkuivat siinä samalla :( Onneksi sain naapurista rälläkän lainaan ja hommat jatkuivat.
Ja kuten tarkkasilmäisimmät voivat havaita, toinen käsijarruvaijerin putki ja lämppärinvaijerien putket menivät sitten ristiin! Olevinaan useamman kerran asiaa mietin ennenkuin hitsasin palkin kiinni, mutta pieleenhän se meni. Olisi pitänyt suosiolla katsoa kamerasta kuvaa alkutilanteesta, oma muisti on näköjään lyhyt kuin kananlento. Taitaa kuitenkin olla niin, että ei tuosta isompaa vahinkoa tullut, vaijerit saa jokatapauksessa vedeltyä suht suoraan omille paikoilleen.
Auton kun pukkasin takaisin talliin, niin lähes samatien alkoi sadekuuro vaikka aurinko edelleen paistoi! Tuuria oli sentään jossain asiassa ja pallukka pysyi kuivana, ehdin keräillä työkalutkin pihalta ennen vesisadetta. Hajonneen rälläkänkin sain takaisin elävienkirjoihin johdon vaihdolla, täytyy kyllä varmaan käydä ostamassa yksi varalaite hyllyyn seisomaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti