Eihän sitä ensimmäistä maalipintaa voinut katsella, kauhea appelsiini. Huusin aikani tuskaani pois ja hioin lopulta katon vesihiontana sileäksi ja jatkoin maalausharjoituksia. Testipelteihin kun alkoi taas syntyä hyvää jälkeä, niin laskin kattoon uuden kierroksen maalia. Tuli siitä toisella kerralla jo huomattavasti parempi mutta edelleen löytyi appelsiinia ja liian kuivia paikkoja.
Meinasin selvitä 1200 ja 2000:lla paperilla ja saippualla mutta lopulta hermo petti ja hioin katon taas uudelleen vesihiontana, 240 -> 400 -> 800. Kun ei osaa, niin ei osaa. Tuo katto vaan taitaa olla liian iso pala, pienempien kohteiden kanssa ei ole mitään ongelmia.
Tässä välissä kävin huutamassa takametsässä tuskaani pois...
Alkuillasta sekoittelin taas maaleja ja tällä kertaa ohensin oikein reilusti. Nyt ei pitäisi tulla appelsiinia mutta pari valumaa onnistuin saamaan aikaiseksi, ahnehdin sitten liikaa muutamassa paikassa, KELE!
Annetaan kuivua ja sitten hipistellään valumat pois. Samoin roskat mitä tottakai katolle ilmestyi kesken maalauksen. Tämä harjoittelu sai nyt riittää katon osalta, jos ei kelpaa, niin sitten myllytetään ja annetaan nauttia käytön jäljistä.
Kai se on pikkuhiljaa nöyrryttävä ja todettava, ei näitä hommia harjoittelematta osaa. Moon aina sanonut, että lukeminen on lahjattomille mutta mitäs tässä tilanteessa pitäis sanoa, kun maalaus ei onnistu lahjoilla eikä lukemisella, pitäisi vaan tehdä, tehdä ja tehdä....
Ostetaan Mission Impossible-malliset valjaat millä voi roikkua bussin katon yläpuolella! Tässäkin on tosin sellainen vaara, että ne tuskasta kirpoavat hikipisarat lopulta pilaavat maalauksen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti