sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Ikkuna asennuksia

Liukuoven puuttuvat osat matkaavat edelleen maailmalla joten aloin kaivella pallukan laseja esiin varaston periltä. Samalla tuli tarkastettua lasien kuntokin. Pallukkaa purkaessani en sen tarkemmin tutkinut laseja. Takaluukun lasi sai jäädä vintille, siinä on tummennuskalvot. Jospa sen tilalle saisin tulevana viikonloppuna kirkkaan lasin. Tuulilasista taas paljastui pesussa niin monta kiveniskemää, etten sitä kehtaa keulalle ripustaa. Sivulasit taasen olivat ihan käyttökelpoiset ja pyöräytin paikoilleen kaikki muut paitsi liukuoveen tulevan lasin.

Nurkista löytyi taas puhallettavaa joten lauantai aamun vietin jälleen kerran tallin takana hiekkapuhalluksen parissa. Kattoluukkuun ei tunnu tiivistettä löytyvän mistään mutta puhaltelin senkin kehykset puhtaaksi kaiken varalta. Kai sitä joutuu itse tiivisteeksi muuttumaan. Kabiinin jalkatilan puhallustötterökin osui käsiin laseja esiin penkoessani. Tötterö sai tänään maalit päälleen ja huomenna pääsen ruuvailemaan sen paikoilleen.

Tankin sisusta puhdistui nätisti Annitrollilla ja virittelin tankin paikoilleen. Kaikkiin metalli/metalli kosketuspintoihin askartelin "pehmusteet" kumimatosta. Se ei ainakaan kerää kosteutta alkuperäisten pehmusteiden malliin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti