Tänään oli tarkoitus kasata liukuoven sarana ja aloittaa oven sovittelu paikoilleen. Osat kun leväytin pöydälle, tajusin että saranan sisälle tuleva pikkujousi olikin poikki. Ei muuta kuin uutta tilaamaan ja homma siirtyi viikolla eteenpäin.
Puskurikokeilusta tuli tällainen. Rälläkällä "kiillotettu", syöpymät näkösälle ja päälle kirkaslakka. Todennäköisesti alkaa ruostumaan nätisti ekasta kiveniskemästä mutta kokeillaan nyt kuitenkin miltä se näyttää bussin keulalla.
Liukuoven sovittelu kun meni pipariksi, niin aloin ripustella muita irto-osia paikoilleen. Grillin taakse tuli uusi ötökkäverkko ja ruuvasin grillin verkkoineen paikoilleen uusilla ruostumattomilla ruuveilla.
Konehuoneen räppänä alkoi myös pysyä ylhäällä. Alapään muoviosa piti uusia, muuten mentiin kunnostetuilla vanhoilla hilppeillä.
Kaikki lukkojen osat puhaltelin lasikuulilla. Vanhoista osista tuli nopeasti ja helposti lähes uutta vastaavia. Takakontti ja moottoritilan luukku pysyvät nyt ihan itsestään kiinni. Konehuoneen kahvaksi heitin hyllyssä seisoneen mustan kahvan mutta tuohon olisi tarkoitus metsästää kromattu vastaava.
Kuskinpuolelle sovittelin sidecoveria uuden kumitiivisteen kanssa. Hieman naftin oloinen oli mutta eiköhän se tuohon saada asettumaan.
Etuovien kasailu jatkunee huomenna ikkunan nostomekanismeilla. Lasin kiinnikeet puhalsin ruosteista puhtaaksi ja maalasin vielä päivän päätteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti