keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Verhoilu jatkuu

Päivitelläämpä taas pikkuisen. Lomailu on hieman häirinnyt projektin etenemistä mutta aina ohikulkeissa olen jotain yrittänyt tehdä.

Matkustamon lattiapinnoille askartelin verhoilut RTV:stä löytyneellä lattiamatolla. Väriksi tuli hieman harmahtava, kun täysin mustaa ei nyt tähän hätään löytynyt. Toisaalta tuo harmaa voi olla pidemmässä juoksussa helpommin puhtaana pidettävä kuin täysin musta matto. Etujalkotilaan mallailin JK:n mustaa halpismattosarjaa ja hyvin tuntui istuvan paikoilleen. Tuohon täytyy vielä alle viritellä jotain lisäeristystä mutta sen ehtii myöhemminkin. Päälle löytyy myös kuminen koko jalkotilan kattava kuramatto sadekelejä silmällä pitäen.

Matkustamon matto pysyy paikoillaan takapenkin kiinnitysten avulla ja päälle tulee vielä irrotettavat kumiset kuramatot. Matto tuntui pysyvän hyvin pystypinnoilla liiman avulla ja verhoilin jo malliksi apukuskinpenkin takaosan. Reunan viimeistelin Bilteman mustalla reunalistalla. Takapenkki jäi tänään hieman vaiheeseen, kun sahuri ei ehtinyt palastelemaan sopivia vanereita joten niitä odotellessa täytyy tuusailla jotain muuta.

Penkkien verhoilumateriaalit bongasin edullisesti Kodinykkösestä, alelaarista lähti mukaan viimeiset riippumatot. Alunperin ajatuksissa oli meksikaaniviltit mutta riippumattojen värit natsasivat vielä paremmin kokonaisuuteen ;)

Ja juomat pysyvät viileinä sävysävyyn kylmälaukussa!

Viimeinenkin reikä kopasta on nyt tilkitty eli peililasi-ilmastointi löysi katolta paikkansa. Reilu viikko sitten löytämäni kattoluukku istui nätisti paikoilleen.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti