perjantai 5. joulukuuta 2014

Koneen kasaus jatkuu

Koneen niputus etenee hitaasti, vastoinkäymisestä toiseen. Nokkarattaaseen sopivia pultteja odotellessa mallailin jakajan käyttöakselia lohkoon. Tässä vaiheessa tajusin, että eihän type neloseen käy aikaisempien mallien shimmit, vaan nepaan on täysin omanlainen prikka. Purkuvaiheessa koneesta ei koko prikkaa löytynyt, joten en sitä alkujaan osannut edes kaivata. Lähin uusi prikka olisi löytynyt Torontosta ja sieltäkään eivät Suomeen suostuneet suoraan lähettämään. Onneksi etelä-suomen suunnalta löytyi yksi hyväkuntoinen käytetty ja sain käyttöakselin välykset tehtaan arvoihin. Olipa taas pienestä nippelistä kiinni homman eteneminen.

Sovittelin kampuran laakereineen lohkoon ja säädin käyttöakselin ja virranjakajan kohdalleen. Jostain olin alkusyksynä lukenut, että ensikertalaiset tekevät usein sen virheen, että käyttöakseli on 30 astetta pielessä suuntaan tai toiseen. Aikani jakajaa soviteltuani totesin itsekkin tehneeni tämän virheen ;)

Käyttöakselin prikkaa odotellessa taistelin kansien kanssa. Koneistamossa paljastui, että kansissa olikin ylikoko ohjurit eli uudet ohjurini olisivat lopsahtaneet kansista läpi. Onni onnettomuudessa, imuohjurit olivat priimakuntoiset ja pakopuolenkin saivat fiksattua hyväksi. Seuraavaksi paljastui valmistusvika imuventtiileistä. Uudet imuventtiilit olivat muuten mitoissaan mutta 5,08mm liian lyhyet. Oli sitten venttiilitehtaalla joku mokannut ja joten nyt odotellaan uusia oikean mittaisia.

Vastoinkäymisistä huolimatta edistin muita pikkukohteita. Jarrut on nyt ilmattu ja vedin tehostimelle uuden "snorkkelin" kuskinpuolen lokarin sisälle. Brassibussin putki istui paikoilleen todella nätisti. Vaatii vain joustavan pätkän vielä tehostimen päätyyn.

Pissapoika toimii jatkossa sähköllä eikä paineilmalla. Bilteman tarvikepumppu natsasi kiinnityspisteiden puolesta justiinsa säiliön kiinnityspisteisiin ja jäi nätisti piiloon säiliön alle. Vedin pumpulle sähköt ja sijoitin käyttökatkaisijan kojetauluun.

Tankin korvausilmaputkistoon vaihdoin uudet väliletkut. Alkuperäiset kangaspäällysteiset olivat aika heikossa hapessa.

Tankin tienoo alkoi olla sitä vaille valmis, että ruuvasin tulipellin paikoilleen.

Viikon päätteeksi totesin vielä koneen termostaatin olevan sökö. Reikä jossain rakenteiden välissä ja tilalle pitänee etsiä uusi. Näitä saa onneksi jenkeistä uusia, jos ei nyt lähempää satu löytymään.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti