perjantai 6. helmikuuta 2015

Jäähypeltien virittelyä

Lämmityslaitteen putket sain korjattua ja paistelin värit pintaan uunissa viime lauantaina, sillä välin kun rouva oli kaupoilla. Hieman tuli sanomista keittiön uusista tuoksuista ;)

Tötteröt kun jäähtyivät, niin pääsin kasaamaan lämmönvaihtimet paikoilleen. Moottoripukissa helpponakki mutta olisi varmaan muutama ärräpää päässyt, jos näitä olisi pitänyt ruuvata paikoilleen auton alla maaten.

Kone kun alkoi olla kasassa, niin vähitellen selvisi puutteet jäähypeltiosastolla. Konetta aikoinaan purkaessa asiaa ei osanut edes miettiä.

Etuosaan löytyi pienellä etsinnällä aivan uudet VW varaosat britteinsaarilta. Nyt on tönäriputketkin suojassa pahimmalta kivitykseltä.

Tässä vaiheessa puuttui vielä oikea takanurkka ja deflektoripelti pakoputken päälle tai ainakin näin miljoonia räjäytyskuvia tutkittuani päättelin asian olevan.

Oikean takanurkkaan ajattelin kokeilla pellin tekemistä itse, kun sopivaa valmista peltiä ei tuntunut mistään löytyvän. Vääntelin romupellistä prototyypin ja siitä tulikin niin hyvä, että puhalsin sen puhtaaksi ja vedin pintaan maalit. Öljyputken juureen askartelin vielä kumimatosta tiivisteen.

Mennään tällä, jos nyt ennen koneen paikoilleen asennusta sattuu oikea pelti löytymään, niin sitten vaihdetaan.

Viikolla askartelin lopulta koekäyttösähköt kasaan. Tällä hetkellä kone roikkuu pukissa, öljyt sisällä ja odottaa vain starttinappulan painamista.

Pitää vielä viritellä pakokaasuille poisto ulos, ettei tarvitse taas kerran kuolla häkämyrkytykseen koneen säätösession yhteydessä. Jos sitä vaikka alkuviikosta olisi aikaa kokeilla mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään kun starttinappia painaa... vähänkö jännittää...

 

1 kommentti:

  1. Laitahan ensi savuista äänellistä videota, mielenkiinnolla odottelen että miten paljon muuttuu hienosäädössä tämän kierrokset.

    VastaaPoista