sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kaasareiden säätö jatkuu

Solexien säätörumba jatkuu edelleen. Vaihdoin vasemmanpuoleiseen kaasariin samanlaisen läppäakselin mitä oikealle puolelle jo koneen kasausvaiheessa laitoin. Näistä vanhemmista läppärungoista puuttuu "Hot idle valve" minkä epäilin kuskinpuolella falskaavan, kun siihen ei tiivistesarjassa tullut tiivisteitä ja tässä kohteessa piti kasausvaiheessa hieman soveltaa.

Ei tuo sitä alkuperäistä ongelmaani korjannut mutta ajokäytös parani selkeästi tälläkin muutoksella. Pitää seuraavaksi hieroa vielä tuon kaasarin kiihdytyspumpun säätöjä. Tasakaasulla tuntuu pelaavan kohtuullisesti mutta kiihdyttäessä vaikuttaisi vasen puoli vetävän laihalle.

Koneen muu säätäminen meni aivan puihin. Hyllyssä oli jo tovin ollut Bilteman yleismittari missä on kierroslukumittaus toiminto. Meinasin sen avulla synkata seoksia kaasareiden kesken. Mittari näytti hetken aikaa suurinpiirtein oikein mutta hetken päästä mittaritaulussa alkoi pyöriä luvut 1200-1400, riippumatta koneen todellisista kierroksista. Testasin mittaria toisessa autossa ja siinä laite näytti säännöllisesti 2000 kierrosta liikaa ja mittarilukema seilasi jatkuvasti noin 300 kiekkaa kumpaankin suuntaan. Hetken huusin ja sitten kävin vaihtamassa mittarin uuteen. Uusi mittari tuntui näyttävän kierrokset hieman paremmin mutta edelleen mittarilukema seilasi niin paljon ettei sen avulla mitään pystynyt säätämään. Toisessa autossa testatessa uusi mittari näytti edelleen 1000 kierrosta liikaa ja lukema seilasi aivan hulluna. Huomenna mittari takaisin biltsuun ja otan tilalle vaikka öljyä jos ei rahoja saa takaisin, KELE. Mistähän sitä löytäisi oikeasti toimivan kiekkamittarin diginäytöllä....

Neljännen takaistuimen viimeistelin. Vaatisi vielä irto pehmusteet päällensä. Ikkunan alareunaan ruuvasin pöydän liukukiskon ja nyt odottelen vielä sopivaa pöytälevyä saapuvaksi. Kuvassa näkyy myös bussin äänentoisto ;)

Vaihdekepille tein hieman säätöä ja nyt ei keppi tarjoa enää pakkia kun vaihtaa kakkoselle ;) Aski tuntuisi pelaavan hienosti.

Jarruttaessa tuntui hieman nypytystä ja ensimmäisenä tuli mieleen etupyörien laakerit. Ne olivat jääneet hieman liian löysälle, kiristys ja nyt pitäisi taas vauhdin pysähtyä ilman nypyttelyä.

Pölykapseleihin päädyin raapustamaan sisäpuolelle puhelinnumeron, perjantaisen pölykapselin karkaamisen johdosta. Nämä baby moonit tosin ovat niin halvat, ettei näitä kovin kaukaa kannata lähteä hakemaan saati postittelemaan. Perjantaina syntyneen lommon sain samalla oikaistua pöläristä lähes huomaamattomaksi ;)

Keskinäisen luottamuksen etsintä on aloitettu tankilla käynnillä. Reissu sujui ihan hyvin, mitään ei hajonnut! Mitä nyt pistooli ei meinaa mahtua tankinreikään ja rakenteensa johdosta rykäisee polttoaineet helposti bussin kylkeen jos vähänkään hätäilee.

Polttoainemittari on nähtävästi hajalla, polttoaineen määrää tarkkaillaan toistaiseksi vastusmittarilla.

Kotia päästyäni otin ja pesaisin bussin ensimmäistä kertaa. Rasti seinään, kattoluukku oli vedenpitävä!!!

Seuraavaksi pitäisi pultata saapumis- ja lähtemistorvet alustaan. Vuosia hyllyssä pyörineet torvet pääsevät vihdoinkin omalle paikalleen ;)

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti