Löytyihän sieltä koneesta lopultakin se ilmavuoto, mitä olen pidemmän aikaa jo epäillyt. Pienen maaseutukierroksen päätteeksi päätin vielä kerran suihkia starttipilottia konehuoneeseen. Tällä kertaa tärppäsi heti. Sopivassa kulmassa kun pilottia tarjosi oikeanpuolen imusarjaan, niin kierrokset nousivat välittömästi.
Ilmankos tuon säätäminen on ollut yhtä helvettiä. Tarkemmin kun asiaa tuumailin, niin kaikkialle muualle pilottia oli tullut jo suihkittuakkin. Nyt välähti lisäksi mieleen, että käytin imusarjat irti pukissa suoritetun sisäänajon jälkeen. Taisi siinä välissä syntyä tuo vuotokin.
Imusarjat irti, tiivisteiden putsaus ja uudelleen tiivisteliiman kanssa momenttiin. Sitten kello olikin jo sata, eikä kehdannut enää naapureita häiritä koekäytöllä. Huomiseen siis...
Pääsiäisen pyhinä tuli hieman askarreltua. Homma lähti itseasiassa liikkeelle niin, että räjäytin tallin lattialle, bussin alle, kotelosuojapullon. Kotelosuojaa roiskui ympäriinsä ja samalla sotkeentui yksi toiseen projektiin varattu kovalevyn palanen, mikä nojasi seinää vasten bussin vieressä. Onneksi en aloittanut kotelosuojan ruiskimista b-pilariin tai ovien sisään, olisi ollut bussin sisällä aika siivo.
Aikani kiroiltuani hoksasin, että levystä jäi puhtaaksi juurikin bussin kabiinin kattoverhoilun verran. Tarkoitus oli tehdä pelkkä prototyyppi mutta tästä taitaakin tulla niin hyvä, että asennan sen pysyvästi paikoilleen. Ainakin ekaksi kesäksi.
Mittailin levyyn kattoluukun reiän. Sadevesikaivojen putkissa oli juurikin oikea kaaren muoto joten niistä syntyi näppärästi muotti. Vähän kastelua ja sitten odottelua.
Siitähän tuli ihan hyvä ;)
Illalla jatkoin vielä verhoilumaton liimailulla kovalevyn pintaan. Liima loppui kesken, joten kai se on uskottava ja mentävä nukkumaan. Huomenna liimakauppaan ja projekti jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti