Bussiin on kelattu kilometrejä jo reilu 400km. Rutiini toimenpiteisiin on kuulunut kaasuttimien tarkastus vuotojen varalta. Aina talliin pysäköidessä olen sormella sipaissut Solexien takaa. Kokemuksesta tiedän, että jos johonkin vuoto tulee, niin sinne ei silmä suoraan näe. Tarkkailu kannatti, oikeanpuoleinen kaasari alkoi viikonloppuna tihkumaan aavistuksen verran bensaa kohokammion pohjassa olevan pultin takaa.
Tätä kohdetta tiesin kyllä kytätä, kun kasasin kaasarin ilman tiivisteliimoja. Helpompi puljata suuttimien kanssa ennen lopullista suutin valintaa, kun ei ole tiivisteaineita sotkemassa. Jostain syystä tähän kohteeseen ei tule korjaussarjoissa kunnollista tiivistettä. Sama tihkuva vuoto on ilmestynyt kaikkiin rempattuihin Solexeihini, ennemmin tai myöhemmin.
Vuodosta pääsee onneksi helposti eroon. Sipaisu hylomaria pultin kantaan/tiivisteeseen ja ongelma poistuu.
Tässä vaiheessa olin testannut läjän eri suutin vaihtoehtojakin, joten oli muutenkin aika tiivistää kolonen. Alunperin näissä on ollut 132,5 pääsuuttimet ja E10 silmällä pitäen laitoin karvan verran isommat. Nyt paikoillaan on 135:set ja niillä toimii ihan hyvin. Pikaisten testien perusteella 140:llä meni jo liian rikkaalle.
Viikonloppuna ilmestyi lopulta se ensimmäinen öljyvuotokin, KELE. Kauanhan se vasta rakennettu kone pitikin öljyt sisällään. Koneen käydessä ilmestyy tippa tuohon askin ja lohkon liitoskohdassa olevaan ulokkeeseen. Siitä se sitten puhaltelee pisarat lohkon jäähdytysripoihin vasemmalle puolen.
Mitään muuta vuodon aiheuttajaa en toistaiseksi ole keksinyt kuin etummainen kampuran stefa. Tai sitten tuolla lohkon ja askin välissä on joku muu vuotopaikka. Vauhtipyörää pääsin yläkautta kuikuilemaan ja se on ainakin toistaiseksi ihan kuiva joten yritetään nyt selvitä vappuajelut ja sunnuntai iltana pitää nypätä kone vielä kertaalleen irti.
Tänään sain vihdoista viimein päivitettyä synkkamittarini kunnolliseen. Vasemmalla vanha alipainemalli ja oikealla uusi postipojan kiikuttama etanamalli.
Olisi sittenkin pitänyt ostaa se pykälää kalliimpi BK malli. Tämä on SK ja tähän piti askarrella adapteri, kun tuo tötterö oli sittenkin liian pieni Solexin imureiälle. Tosin ei se BK mallikaan olisi suoraan PDSIT Solexeihin käynyt. Nyt onnistui synkkaaminen hetkessä ja eron huomasi persdynolla heti! Alipainemittari saa lentää kaapin perälle. Tämä onnistuminen lievensi hieman öljyvuodosta noussutta verenpainetta.
Nyt tilaamaan läjä kampuran stefoja....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti