sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Voihan jakaja...

Viikko sitten havaitsemani öljyvuoto osoittautui niin pieneksi, etten vielä nykäissytkään konetta pois autosta. Vauhtipyrän stefasta tai jostain sieltä suunnalta öljyä tihkuu mutta se on niin vähäistä ettei auto edes merkkaa reviiriään. Lauantaina sitten käännettiin keula rohkeasti kohti Keuruuta ja heitettiin pidempi koeajolenkki, samalla taklattiin kummitytön synttärikin ;)

Noin 160km lenkki maantieajoa. Ei ongelmia, jos ei tietyllä kierrosalueella tapahtunutta nypytystä lasketa. Nypytyksen päättelin tulevan virranjakajasta.

Tänään käytiin päivällä heittämässä vappucruisinki, muiden kansanautoilijoiden kanssa. Sen verran taisin olla täpinöissäni, etten tullut ottaneeksi yhtään valokuvaa cruisingista :/ Noh, lenkki kurvailtiin ja syötiin satamassa munkit.

Iltapäivä/ilta vierähtikin sitten jakajajumpassa. Talvella rempattuja jakajia en ollut testannut ja päätin kokeilla josko joku toinen jakajista olisi toiminut paremmin kuin tuo nypyttävä malli. Homma lähti vähän lapasesta ja grande katastrof oli lähellä...

Ekana vaihdoin autoon 034:sen missä oli sisällä orggis 205P:n jouset ja painot. Tuo sisuskalujen vaihto oli kaunis ajatus mutta ei jostain syystä toiminut käytännössä. Jakajasta ei irronnut tarpeeksi ennakkoa, ei toiminut ei.

Seuraavaksi vaihdoin autoon rempatun orggis jakajan nro 2. Muuten hyvä mutta tässä ennakot kyykkäsivät aina kun aloitti kiihdytyksen. Kierroksilla toimi hyvin mutta kiihdytykset ja pyörittelyajo olivat tuskaa. Oisko jousissa/painoissa jotain vikaa :(

Sitten alkoikin ongelmat. Kun nostin jakajan pois, niin se perkele oli tarrannut käyttöakseliin kiinni ja veti käyttöakselin perässään ulos. Taskulampulla kurkkien näin akselin prikan vielä paikoillaan koneen sisuksissa. Ei ollut onneksi lopsahtanut lohkon sisään. Sain kuin sainkin ronkittua prikan ylös pitkällä magneetilla! Tämä jakaja nro 2 meinasi lentää samantien roskikseen, sen verran nostatti pulssia.

Sitten vierähtikin tovi akselia takaisin asentaessa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, akseli ja prikka asettuivat lopulta paikoilleen.

Tässä vaiheessa jäljellä oli enää varamoottorin jakaja. Sormet ristiin ja siirsin siihen Pertronixin sisuskalut kärkien tilalle. Tällä jakajalla homma lähti lopulta rokkaamaan, nyt ei nypyttele eikä kyykkäile mutta voisi tuo ennakkokäyrä olla parempikin. Tämä kone huutaa ihan selkeästi ohjelmoitavaa 123-jakajaa. Kai se on siihen lopultakin investoitava.

Jakajia vaihdellessa tuli havaittua sellainenkin uusi juttu, että kiekkarajoittimella varustettu pyörijä ei mahtunut paikoilleen kannen alle kuin yhdessä näistä jakajista, kun Pertronixin sisuskalut olivat jakajassa! Normi pyörijä mahtui paikoilleen ilman ongelmia.

Nyt ne kaikki on sitten testattu. Jokohan näiden romujen kanssa leikkiminen riittäisi...

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti