tiistai 13. syyskuuta 2016

Kone paikoilleen

Jälkikäteen lisätty starttirele osoittautui niin hyväksi keksinnöksi, että päätin tehdä asennuksesta hieman pysyvämmän. Virittelin johdot uusiksi ja laitoin releelle kannan.


Kaapelit kulkevat samassa nipussa startin plussan kanssa konehuoneesta startille. Samaiset piuhat voi myös kytkeä hyppylangalla yhteen konehuoneen puolella, jos tekee mieli ohittaa rele.


Tässä myöhäispallukassa koneen jumppaaminen paikoilleen on aina oma projektinsa. Voi kun olisikin nosturi, niin homma olisi paljon helpompaa. Pikku tunkilla auton nostaminen tallin kattoon ottaa aikansa. Tila riittää juuri ja juuri, kun kaasarit purkaa koneen päältä pois.


Tätä on nyt harjoiteltu niin monta kertaa, että alkaa jo sujua rutiinilla. Kaikki osat lopsahtelevat paikoilleen ilman ongelmia.

Konetta kiinnitellessä huomasin, että alkuperäinen projektikoneen mukana tullut VW termostaatti oli sitten ottanut ja revennyt kahtia. Vielä tuo pari viikkoa sitten oli ihan nätisti kasassa, kun koneen otin alas. Tunnit taisi tulla täyteen.


Onneksi varamoottorissa odotteli yhden kesän ajaettu täysin uusi termostaatti, vuosimallia 2013, joten kasaus ei tyssännyt termostaatin puutteeseen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti